Tiedote BounCen kevään toimintaan osallistuville

Koronapandemia ja Suomen hallituksen linjaavat rajoitustoimenpiteet vaikuttavat rajusti BounCen toimintaan. Harrasteryhmäläisten erillinen tiedote luettavissa täältä.

Temppuaamuja, perhebouncing-vuoroja ja yksityistunteja ei pidetä kevätkauden aikana. Kesän tilanne päätetään lähempänä.

Espoon liikuntapalveluiden ja koulujen kanssa yhteistyössä järjestettävä toiminta eli muuvi-trampoliini, U6-trampoliini sekä KULPS! -toiminta on liikuntapalveluiden ohjeistuksen mukaisesti peruttu toistaiseksi.

Muiden seurojen toiminnasta BounCen salilla savitaan kunkin seuran kanssa erikseen. Seurat tiedottavat omia jäseniään.

BounCen kilpailijoiden kohdalla pyrimme turvaamaan jokaisen voimistelijan yksilöllisen kehittymisen ja tavoitteiden kannalta oleellisimmat ja nykytilanteen sallimat mahdollisuudet harjoitteluun poikkeusjärjestelyin, kuten omatoimisilla harjoitusohjelmilla. Tiedotamme kilpailijoita erikseen kesäkauden harjoittelusta.

LIIKUNNAN ILOA OMATOIMISILLA TREENEILLÄ!

Trampoliinivoimistelijan harjoitteluun BounCella kuuluu trampoliinilla hyppimisen lisäksi erilaisten taitojen harjoittelu maalla sekä voima-, nopeus-, liikkuvuus- ja kestävyysominaisuuksien kehittäminen. Nämä kaikki tukevat tramppatemppujen oppimista. Koska yhteisiä tramppatreenejä ei tällä hetkellä voida järjestää, julkaisemme ohjeita omatoimiseen harjoitteluun. Ohjeita julkaistaan kolme kertaa viikossa ja julkaisukanavina toimivat BounCen Instagram, Facebook ja Youtube. Ota kanavat seurantaan, katso ohjeet ja toteuta omalla tyylillä. Tullaan tauon jälkeen entistä vahvempina ja taitavampina takaisin!

Facebook: Voimisteluseura BounCe Espoo ry
Instagram: @bounceespoo
Youtube: Voimisteluseura BounCe Espoo (soittolista: Bouncelaisen omatoiminen harjoittelu)

Ps. Youtubesta löydät videomateriaalia myös pihatrampalla harjoitteluun ja mallivideoita trampoliinivoimistelun liikkeistä ja tekniikoista!